Tukea ammattilaisten koulutukselle

Koulutustuen asiantuntijatoimikunnan puheenjohtaja säveltäjä Minna Leinonen kertoo hyvän hakemuksen kriteereistä.

Teksti Heikki Jokinen, Kuva Heikki Tuuli, 20.05.2019

Leinonen 15 04 14 029 1024X701

Hae koulutustukea

Hae tukea

Tukea ammattilaisten koulutukselle

Yksi Musiikin edistämissäätiön tukimuodoista on koulutustuki. Sitä myönnetään "ensisijaisesti kotimaista musiikkia edistävien, ammattilaisille tarkoitettujen jatko- ja täydennyskoulutustilaisuuksien järjestämiseen", kertovat tukiohjeet.

Viime vuonna 22 hakemusta sai tukea yhteensä 40 000 euroa. Joukossa olivat esimerkiksi Sävellyksen mikrotonaalinen mestarikurssi Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla Oulussa, Tampere Guitar Festivalin koulutustilaisuudet sekä klinikat ja työpajat April Jazzeilla Espoossa.

Päätökset tuen jaosta tekee asiantuntijatoimikunta, jonka puheenjohtaja kautena 2019-2020 on säveltäjä Minna Leinonen. Hän vahvistaa toimikunnan pitävän tärkeänä tuettavan toiminnan ammattimaisuutta. "Painotamme hankkeita, jotka koskevat ammatillisten yhteisöjen jatko- ja täydennyskoulutusta."

Henkilökohtaisia opiskeluapurahoja koulutustoimikunta ei myönnä, Leinonen muistuttaa.

Millainen sitten on hyvä hakemus? "Hyvä hakemus on napakka ja selkeä ja vastaa kysymyksiin mitä, ketkä, missä ja miksi. Hakija on lukenut ja ymmärtänyt hakuohjeet, tietää mihin tarkoitukseen taho myöntää apurahaa ja hakija kuuluu mainittuun kohderyhmään."

Budjetin realistisuus on samoin tärkeää. Siinä ei saa olla ilmaa, Leinonen sanoo. "On suositeltavaa ottaa selvää etukäteen, millaisia summia säätiö on aiemmin myöntänyt ja mihin tarkoitukseen."

Koska tukea ei myönnetä jo toteutuneille hankkeille, koulutuksen aikataulun on oltava realistinen ja edessäpäin.

Hakemuksia arvioitaessa toimikunta tarkastelee ammattimaisuuden lisäksi sitä, onko hankkeella laajempaakin merkitystä muillekin kuin hakijalle.

Leinonen korostaa, että koulutustuki ei kohdistu mihinkään yksittäiseen musiikin tyylilajiin.  "Toivomme saavamme hakemuksia monipuolisesti eri genreistä."

Lopuksi Leinonen muistuttaa asiasta, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta joskus unohtuu: "Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Niiden tulee olla lähetetty ajoissa."

Seuraava hakuaika päättyy syyskuun lopussa.