Lähes puolet hakijoista sai tukea Musiikin edistämissäätiöltä

Kuvassa säätiön Villa Vikan -residenssi Raaseporissa, joka on erikseen vuokrattavissa musiikintekijöiden käyttöön

Teksti: Heikki Jokinen, Kuva: Ulla Haukatsalo, 10.06.2019

Vikan Huvila Dsc4818 A1 Fullsize

Lähes puolet hakijoista sai tukea Musiikin edistämissäätiöltä

"MES-vuosi 2018 meni oikein hyvin", sanoo Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha. Kaikki perustoiminnot pystyttiin pitämään vähintään samalla tasolla kuin ennenkin.

"Tärkeintä oli kuitenkin, että valtionbudjetin yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkausesityksen vaikutukset kyettiin estämään, kun hyvitykseen saatiin samansuuruinen lisämääräraha poliittisella päätöksellä."

"MES-toimintaan hyvitysvaroilla on suuri merkitys, sillä niistä on välillisesti peräisin noin kaksi kolmasosaa jaettavista tuista", Saha sanoo.

Viime vuosi oli säätiön kuudes toimintavuosi ja se jakoi tukea 2,7 miljoonaa euroa. Eniten tuista haukkasivat elävän musiikin hankkeet, yhteensä 931 000 euroa 541 hankkeelle. Toinen suuri tuen ala olivat työskentelyapurahat, yhteensä 740 000 euroa 546 saajalle yleensä kuukauden mittaiseen luovaan työhön.

Kaikkiaan säätiöön tuli noin 3 800 hakemusta. Niistä myönteisen päätöksen sai 1 671 eli 44 prosenttia. Säätiöllä on kymmenen eri tukimuotoa.

Vuonna 2015 perustettu Soitinpankki toimi vilkkaasti. Sen kokoelmaa ollaan kartuttamassa suomalaisten soittimien kokoelmalla osana hanketta, jolla tuetaan suomalaista soitinrakentamista.

Säätiön Lontoon-residenssi ja Vikan-huvila Raaseporissa olivat koko vuoden musiikintekijöiden ja artistien käytössä.

"Mitään mullistavaa uutta ei uusi vuosi tuo tullessaan", Hannu Saha sanoo tulevasta. Säätiön hallitus on vaihtunut hiljan ja työn strateginen perusta pohditaan uusiksi.

"Samoin luotamme siihen, että valtionhallinnon yksityisen kopioinnin hyvityksen uudistaminen tuo parhaimmillaan uusiakin resursseja tuki- ja edistämistyöhömme."