Päätökset hakijoille 20.5.2020

Musiikin edistämissäätiön erityistyöskentelytukea jaettiin 532.031,00 euroa

Hannu Saha, 20.05.2020

Img 20200326 Wa0004

MUSIIKIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN ERITYISTYÖSKENTELYTUKI ON JAETTU

Musiikin edistämissäätiö sr (MES) jakoi erityistyöskentelytukea koronaepidemian musiikin alalle aiheuttamien ongelmien helpottamiseksi. Tukea jaettiin kaikkiaan 532.031 euroa. Esitykset tuen saajista teki MES:n työskentelytuen asiantuntijatoimikunta ja esitykset vahvisti 19.5.2020 MES:n hallitus.

Tukea haki kaikkiaan 1.155 muusikkoa ja musiikintekijää, ja tukea myönnettiin kaikkiaan 307 hakijalle. Kaikki myönnöt olivat yhden kuukauden työskentelyapurahoja (a’ 1.733 €).  

MES:n erityishaun resurssina oli runsas 200.000 euroa MES:n normaalia kevään työskentelytukea ja 300.000 euroa MES:n taustayhteisöjen mahdollistamaa koronaerityistukea.

Erityistyöskentelytuen tarpeen arvioinnissa painotettiin hankesuunnitelman sisällön lisäksi hakijalle koronaepidemian vuoksi aiheutuneita menetyksiä taiteellisessa työssä ja sitä, mitkä ovat näiden menetysten taloudelliset vaikutukset. Tukea päätettäessä huomioitiin myös se, onko hakija saanut koronaepidemian ongelmien helpottamiseksi muiden tahojen apurahoja.

Tuki mahdollistaa yksityishenkilöille työskentelyjakson luovaan työhön kuten säveltämiseen, sanoittamiseen tai sovittamiseen, esiintymisten/levytyksen ohjelmiston harjoitteluun tai yhteisesti näiden molempien kokonaisuuteen. Tuki on henkilökohtainen ja se on tarkoitettu tavanomaisiin henkilökohtaisiin elinkustannuksiin työskentelyjakson aikana.

Tieto hakijoille lähetetään keskiviikkona 20.5.2020 Musiikin edistämissäätiöstä.